| Timali on lähellä – tule ja totea se itse! |
| TIMALI - AIKUISKOULUTUKSEN LENTOKAARTEITA JO 40 VUODEN AJAN |
|
Raision ammatillisen
kurssikeskuksen perustamisasiakirja hyväksyttiin
Ammattikasvatushallituksessa 14.7.1971. Siitä sai alkunsa
Raision ammatillinen aikuiskoulutus, joka 2000-luvun
kuluessa on vakiinnuttanut nimensä ja toimintatapansa:
Timali kouluttaa ammattilaisia! Timalissa minä opin! Alusta lähtien koulutustarjonnan ytimen ovat muodostaneet tietotekniikan sekä toimisto- ja palvelualat, tarjontamme on kuitenkin lähimmän kymmenen vuoden aikana laajentunut ja monipuolistunut paitsi itse koulutusalojen myös moninaisten projektien, hankkeiden, verkostoitumisen, konsultointipalveluiden ynnä muun kehitys- ja kehittämistyön kautta. |
| Kun siemen oli kylvetty |
|
Vuonna 1971 avautunut lähtöreittimme ohjautui rehtori
Hannu
Penttilän johdossa läpi kolmen vuosikymmenen Raision
kauppaopiston tiloista Ostolan kiinteistön kautta nykyiseen
1980-luvulla kahdessa vaiheessa valmistuneeseen
punatiiliseen kotipesäämme, josta tuolloin löytyivät omat
osastonsa atk- ja palvelualoille sekä lyhytkurssi- ja
palvelutoimintaan. Nykyisiä timaleita edeltäneen kouluttajajoukon komennossa suoritettiin alkuvuosikymmeninä monenkirjava kokoelma erinäisiä jatko- ja täydennyskoulutuksia sekä lyhyitä ja pitempiä kursseja laidasta laitaan: reikäkorttilävistäjistä, konekirjoittajista, vaiheompelijoiden, muovityöntekijöiden ja autokoritehtaan työntutkijoiden erilliskoulutuksista päiväkotiapulaisten oppisopimus- ja Telepiirin työntekijöiden henkilöstökoulutuksiin. Joukkoon mahtui myös mm. toimistosihteerin, ruotsin kielen, ulkomaankaupan asiakirjanhoitajan, tavaratalon yleismyyjän, kahvilatyöntekijän sekä kahvila ja toimipaikkaruokalan kokin kursseja. Siirryttäessä 1990-luvulle etenkin tietotekniikan ohjelmisto- ja ohjelmointikoulutusten sekä alan lyhytkurssien määrä kasvoi räjähdysmäisesti – olimmehan toimintamme alusta lähtien valtakunnallisesti arvostettu ja merkittävä atk-alan kouluttaja, asiantuntija ja edelläkävijä. Jatkoimme näihin aikoihin hyvissä myötätuulissa myös toimistopalvelun, liiketalouden, ravitsemispalvelun sekä kielten ja viestinnän koulutusten kanssa. |
| Kasvava laulupuumme |
|
Vuoden 1991 alusta lukien Raision ammatillinen kurssikeskus
vaihtoi nimensä Raision ammatilliseksi
aikuiskoulutuskeskukseksi. Samassa rytäkässä siirryimme
Opetushallituksen alaisuuteen, toimintamme muutti
luonnettaan ja oppilaitoksestamme kehkeytyi liiketoimintaa
harjoittava tulosvastuuyksikkö. Samana vuonna aikuiskoulutuskeskukset ryhtyivät järjestämään aikuisten ammatillista perus- ja jatkokoulutusta. Opistotasoisia tutkintoja saattoivat siitä lähtien oppilaitoksessamme suorittaa laskentatoimen, sihteerilinjan ja atk-merkonomit sekä datanomit. Aikuisten ammatillinen täydennyskoulutus lisääntyi merkittävästi, ja sen painopiste siirtyi iltaopiskeluun, mikä mahdollisti joustavan opiskelun työssäkäyville henkilöille. 1990-luvun aikana olimme myös aktiivisesti mukana kansainvälisessä toiminnassa. Opiskelijoita ja kieltenopettajia vientiassistentti, kansainvälinen sihteeri, ulkomaankauppa ja PR-emäntä kursseilta pääsi lennähtelemään Bremeniin, Tukholmaan, Skotlantiin ja Cambridgeen. |
| Näyttöjä Timalissa |
|
Vuonna 1994 aikuiskoulutuksessa tapahtui merkittävä
uudistus, kun OPH lanseerasi aikuisten näyttötutkinnot.
Raision akk haki ja sai liiketalouden perustutkinnon
(merkantti) järjestämisluvan ja aloitti saman tien myös
tutkintoon valmistavat koulutukset. Olimme lisäksi
ensimmäisten joukossa toteuttamassa tutkintoon valmistavaa
koulutusta sihteerin ammattitutkinnossa, tietojenkäsittelyn
perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa,
suurtalouskokin ammattitutkinnossa sekä ravintolakokin
ammattitutkinnossa. Vuoteen 1998 asti järjestimme kuitenkin
myös opistoasteen koulutusta datanomi- ja
merkonomitutkinnoissa. Vuosina 2000–2006 osallistuimme keskeisenä toimijana Opetushallituksen koordinoimaan AiHe-projektiin – Aikuiskoulutuksen henkilökohtaistaminen – jonka tavoitteena oli tukea aikuisopiskelun henkilökohtaisen suunnittelun kehittämistä sekä parantaa näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan laatua ja vaikuttavuutta opintojen henkilökohtaistamisen avulla. Näyttötutkintomestareita kouluttavien organisaatioiden valitessa kehittämispäällikkömme Olli Vuorisen valtakunnalliseksi näyttötutkintovaikuttajaksi vuonna 2008 koko Timali sai tunnustusta aikuisten näyttötutkintojen edistämiseksi tekemästään työstä. |
| Muutoksen tuulia |
|
Vuonna 2001 Raision akk fuusioitui Raision
kauppaoppilaitoksen kanssa. Oppilaitosten yhteenliittymä
nimettiin kilpailun lopputuloksena Raision ammattiopisto
Timaliksi, jota johtamaan valittiin Reijo Rantanen.
Keväällä 2002 Timalissa käynnistettiin laajamittainen henkilöstön ja koulutuspalvelujen kehittämistyö, joka alkoi tuottaa tulosta välittömästi seuraavien vuosien aikana. Samaisena vuonna tehtiin myös strateginen päätös lähteä toteuttamaan maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta. Vuonna 2003 käynnistyneiden neuvottelujen päätteeksi Raision ammattiopisto Timali yhdistettiin 1.1.2005 osaksi Raision seudun koulutuskuntayhtymää, Rasekoa. Samalla Raision ammattiopisto Timalin lyhyeksi jäänyt yhteistaival päättyi ja siitä muodostettiin jälleen kaksi erillistä oppilaitosta: Raision aikuiskoulutuskeskus Timali ja Raision kauppaopisto. Aiemman yhdistelmäoppilaitoksemme rehtori otti johtaakseen Raision kauppaopiston ja Timalia alkoi luotsata silloinen apulasirehtorimme Marjatta Lennala. |
| Timali kasvaa kanssasi |
|
Timali on 2000-luvun puolenvälin jälkeen kasvanut sekä
pituutta että leveyttä: koulutustarjonta on monipuolistunut
huomattavasti, henkilökunnan määrä on kaksinkertaistunut ja
myös vuosittaisten opiskelijatyöpäivien määrä on miltei
kolminkertaistunut vuosituhannen alkuun verrattuna. Nykyinen Timali on tiimiorganisaatio, jossa kehitetään, konsultoidaan, koulutetaan, ohjataan, pidetään yllä suhteita ja verkostoidutaan kahdeksan tiimin voimalla. IT-tiimi, Kielet ja viestintä -tiimi, Liiketaloustiimi, Myynti- ja markkinointitiimi, Ohjaustiimi, Palvelualan tiimi, Sisäiset ja ulkoiset palvelut -tiimi sekä Yrittäjyys ja johtaminen -tiimi hallitsevat kukin oman reviirinsä mitä suurimmalla ammattitaidolla, luovasti mutta tarkasti koulutuspäälliköidensä ja rehtorimme operatiivisen johdon alaisina. |
| Timali on tunnettu hyvästä tavasta toimia |
|
Siipien pöllähtelyä ja kovaa kujerrusta ei Timalin seinien
sisältä puutu; nykyisellään timaleita pitää lennossa mm. 16
aikuisten näyttötutkintojen tutkinnon järjestämissopimusta
ja niihin liittyvät tutkintoihin valmistavat koulutukset
sekä verkostoyhteistyönä toteutetut valmennukset,
nonstop-periaatteella pyörivät kotoutumiskoulutuspolut,
maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistavat
koulutukset, nuorten Ammattistartti-ryhmä, suuri joukko
ammatillisesti uusille urille ohjaavia koulutuksia,
moninaiset alueelliset ja valtakunnalliset hankkeet sekä
työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Meidän keskeisin tehtävämme on opiskelijoidemme lentotaitojen treenaaminen tai kokonaan uudelle lentoreitille ohjaaminen. Olemme kuitenkin ehtineet pyrähdellä monenlaisissa lentokuvioissa ja saaneet useita pitempiaikaisia lentokumppaneita rinnallemme. Meillä on mittava verkostoyhteistyö muiden koulutusta järjestävien tahojen ja monenlaisten eri viiteryhmien kanssa, joista merkittävimpiä ovat viime vuosina olleet mm. Raision IKEA, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Teleware, Timo Lindfors yrityskoulutukset, Tiimiakatemia ja Johtamistaidon opisto sekä Neoxen Systems. Timali on myös profiloitunut yrittäjien alueelliseksi valmentajaksi ja pesii jo monen pk-yrityksenkin räystään alla. |
|
|